Takakansi

Ludmila Kämärä on syntynyt Leningradissa. Vuonna 1973 hän valmistui Leningradin G. V. Plehanovin nimeä kantavasta vuori-instituutista insinööriksi erikoisalanaan metallurgia. Hän oli työssä lähes 20 vuotta Yleisliittolaisessa alumiinin, magnesiumin ja elektrodin tiede- ja projekti-instituutissa.

Ludmila Kämärä on opiskelunsa ja työnsä puitteissa tutustunut Venäjän moniin kaupunkeihin sekä alueisiin Pohjois-Venäjällä, Uralilla ja Siperissa sekä lisäksi Balttiassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Hän on työskennellyt viisi vuotta myös Kuubassa ja Boliviassa.

Monien muiden maahanmuuttajien tavoin Ludmila Kämärä muutti Kotkaan vuonna 1995 yhdessä suomalaista sukuperää olevan miehensä ja kahden poikansa kanssa. Täällä hän on suorittanut suomen kielen kurssit 1-4, maahanmuuttajien ohjaavan koulutuksen sekä naisille järjestetyn yrittäjäkurssin. Kurssin jälkeen hän perusti oman yrityksen nimellä LIK Liikekontankti tmi.

Ymmärtääkseen suomalaista yhteiskuntaa sekä sen kulttuuria, historiaa ja arkipäivää Ludmila Kämärä alkoi kerätä materiaalia näistä teemoista. Siitä syntyi idea jakaa muiden maahanmuuttajien kanssa nämä omakohtaisesti koetut asiat. Seurustelu Suomessa olevien, eri kansallisuuksia edustavien maahanmuuttajien kanssa sekä heidän elämäntarinansa antoivat Kämärälle syyn pohdiskella ja analysoida maahanmuuttoon liittyviä ongelmia yleisemminkin.

Tämä kirja on tekijän katsaus kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan maahanmuuttajan näkökulmasta.